shirley is back. ihanaa. voin kieriä taas kurjuudessa garbagen kanssa. juuri viime viikolla kuuntelin vanhoja levyjä ja nyt kuulin että niiltä tulee uusi levy, jonka pitäisi olla samanlainen kun kaksi ensimmäistä. garbage oli hyvä pahan olon purkaja. on edelleen. huomaan muutenkin pakenevani Oloa enemmän musiikkiin. haluaisin vain istua ja laulaa nuotin vierestä. siinä hetkessä kaikki on hyvin.

shirley on niin shirley. kivointa nyt.

muuten olo on sama kuin viime päivinä. tuli hirveä ahdistus siitä kun pitää huomenna siirtyä turkuun. on liikaa tavaraa, kuten aina. en jaksa mitenkään pakata. saan aina kauhean kohtauksen kun pitää raahata miljoona kirjaa ja pyykkejä sun muuta. mulla ei ole ruokaa kämpillä ja huomenna on pyhä eli busseja kotia kohti linja-autoasemalta menee surkeasti. inhoan sitä kun mulla on liikaa tavaraa. olo on nyt jo semmonen että luuhistun kauhean tavararöykkiön alle ja alan itkeä. en halua mennä turkuun kun sitten pitää jaksaa lukea ja laittaa itse ruokaa ja mennä kouluun ja töihin. ei ole voimia sellaiseen nyt.

enhaluamennä pois. tällaisessa olossa mua aina pelottaa hirveästi. olla yksin kotona ja pimeässä. pienetkin asiat voi olla niin pelottavia. ei yksin olemisen enää tässä iässä pitäisi olla pelottavaa. en saa nukuttua tai herään yöllä kauhuissani. se on kyllä nyt vaan turkukotona. täällä olen saanut nukuttua.

inhoan pelkoa ja sitä tunnetta kun ei tiedä minne katsoisi eikä missä se mörkö jota ei ole on.

crashing silent broken down
falling into night
who gave up and who gave in
I'll go without a fight
cut me down or cut me dead
cut me in or out
kiss me blind time after time
take away my doubt

fix me now
I wish you would
bring me back to life
kiss me blind somebody should
from hollow into light
- garbage: fix me now